KAJON LEIJONAMIELI


NimiKajon Leijonamieli KasvattajaKajon Suomenhevoset
Rotu, skpSuomenhevonen, ori OmistajaAE, Kajon Suomenhevoset
VäriVoikko RekisterinumeroVH-00000
Säkäkorkeus150cm PainotuslajiEsteratsastus
Syntymäaika01.10.2012, 3v. KoulutustasoHeA, 110 cm, noviisi
Meriitit SV-I

Kajon Leijonamieli on täyttänyt 3-v. 01.12.2012 Kajon Leijonamieli on virtuaalihevonen




Klikkaa kuva suuremmaksi

Luonnekuvaus

Kajon Leijonamieli, tuttavallisemmin Jami on hevosmaailman Uuno Turhapuro. Ikuisesti pikkupojan saappaissa asteleva Jami valloittaa leijonanrohkeudella ja Sudaniakin suuremmalla persoonallaan, mutta aiheuttaa tosin myös pahennusta olemalla itsekäs renttu. Tytöt juoksevat kirkuen sellaisten poikien perässä, jotka ovat charmikkaita pellavapäitä ja joilla on vähän pilkettä silmäkulmassa, menevät mokomat vielä ihastumaankin. Jamin on just sellanen ja sattuu myös tasan tarkkaan tietämään, miten tyttörukat kiepautetaan pikkurillin ympärille ja miten saadaan kovempiluonteinenkin täti heltymään arvon herran tahtoon. Kerrassaan häikäilemättömän ovela persoona.

Lienee sanomattakin selvää, että Jamin kanssa kaikki ei suju aina kuin valssi. Yhtenä päivänä se voi olla hyvinkin rakastettava persoona, todellinen kultahippu, mutta seuraavana sen vuoksi voisi kaivautua häpeästä maan alle. Jostain kumman syystä ori ei osaa olla järkevä ja kypsästi käyttäytyvä, sillon kuin sitä eniten toivoisi. Ei ole kerta tai ensimmäinenkään, kun Jami on räkäissyt koko kuolavarastonsa vastapestyille valkoisille ratsastushousuille kisapaikalla tai purrut takapuolesta ja nauranut räkäisesti perään. Ori on myös lievästi kuvailtuna hieman levoton sielu, joka ei malta hetkeäkään olla paikoillaan ja sen kanssa saakin olla tarkkana, milloin varpaat ovat perunamuusia ja milloin takin helmasta puuttuu pala. Jami viihtyy huomion keskipisteenä ja onkin valmis antamaan kaikkensa saadakseen edes pienenkin vilkaisun osakseen tai kuivan näivehtyneen leivän palan taskun pohjalta. Jamin kanssa kärsivällisyys on usein koetuksella, mutta mitäpä elämä olisi ilman inhottavaa, ärsyttävää, rasittavaa, mutta silti niin ihanaa, hauskaa ja rakastettavaa suomenhevospersoonaa?

Ratsastaessa Jami on melkoinen menijä ja sen kanssa ei tunneta sanaa itsesuojeluvaisto, saatika sitten maltillinen, liidokas, keskittynyt, tasainen, kaunista katseltavaa... Voimaa pienestä orista löytyy enemmän kuin Arnold Schwarzeneggeristä ja puntilla käynti on syytä jättää muille, sillä puolenkin tunnin tuuppaus Jamin kanssa käy käsitreenistä! Jamin kanssa asioihin on perehdytty maltillisesti ja sen päähän on kyllä taottu kaikki pohkeenväistöstä vastalaukkoihin, vaikka aina ei siltä vaikuta. Pitkäjänteisyys palkitaan ennenpitkää ja Jamista saa irti melkoisen liitokavion, jos kemiat menopelin ja pilotin välillä vaan suinkaan kohtaavat. Esteillä Jami on peloton ja sen mielestä kaikki (tarhan aidan mukaanlukien) yli polven korkuiset hökötykset on tehty hypättäviksi. Sinänsä helppoa, että voi vaan istuskella kyydissä ja välillä vähän ohjata, mutta vauhdin kasvaessa yli 200km/h, alkaa heikompia hirvittää. Jarrujahan tästä menopelistä ei löydy, joten ei auta muu kuin toivoa parasta. Kertaakaan Jami ei ole kieltäytynyt hyppäämästä, mutta jos ihan tiukka paikka yllättää ja askeleet eivät sovikaan, se menee läpi. Pientä hiontaa Jami vaatii kaikin puolin lajissa kuin lajissa, mutta ehkä siitä ihan kelpo ratsu jossakin vaiheessa kuoriutuu.

Maastoilu on Jamin kanssa kerta toisensa jälkeen jännittävempää. Tyhmänrohkea ori varmasti jatkaisi innosta hihkuen lenkkiä, vaikka karhulauma juoksisi perässä eli luotettavempaa seuralaista maisemien ihailuun saa etsiä. Jami soveltuu myös kärryjen eteen kerrassaan loistavasti, oli vedettävänä sitten naapurin mummo pulkassa tai uudenkarheat valjakkokärryt! Voisin melkein väittää, että Jami toimii vetojuhtana ratsunhommia paremmin. Valjakkoajossa kouluosuus ei ole Jamin vahvimpia puolia, mutta keskittymiskyky kestävyydessä ja tarkuudessa kompensoi toinen toisiaan.


Sukutaulu ja sukuselvitys

Vili Vilperi
sph, vprt, 144cm
koulupainotus
VIR MVA Ch, KTK-III
ii. Vilhori
evm, sph, rt, 147cm
iii. Musaki
evm, sph, trt, 145cm
iie. Amaleena
evm, sh, rnk, 151cm
ie. Eleonoora
evm, sph, trn, 139cm
iee. Vili Hulperi
evm, sph, rn, 140cm
iee. Henrietta
evm, sph, vrn, 145cm
Kalliomaan Vilja
sh, rt, 154cm
estepainotus
ei meriittejä
ei. Kaskelan Mysli
evm, sh, vprt, 155cm
eii. Muromonsteri
evm, sh, vkk, 160cm
eie. Elli-Melli
evm, sh, rnvk, 150cm
ee. Ikolan Meeri
evm, sh, rt, 156cm
eei. Puukkojunkkari
evm, sph, vkk, 148cm
eee. Kersantti Karoliina
evm, sh, vprt, 150cm

Isä Vili Vilperi on veitikkamainen suomenpienhevosori, jonka ulkonäöstä moni suomenhevonen voi olla kateellinen: Vilperin saavutuksiin kuuluu niin VIR MVA Ch -arvonimi kuin kantakirjaus kolmannelle palkinnolle. Ori on kunnostautunut kouluratsastuksessa, painotuslajissaan, ja kerännyt yli 50 sijoitusta koulukilpailuista. Myös estekilpailuissa herra on pyörähtänyt sen verran keräämässä palkintoja, että sitä voi kutsua moniosaajaksi, kunhan estekorkeus pysyy kohtuullisena. Tähän mennessä Vilperillä on kolme jälkeläistä, joista jokainen on kantakirjattu ja muutenkin menestynyt yksilö.
Isänisä Vilhori oli iso rautias suomenpienhevonen. Ori niitti menestystä kouluratsastuksessa mutta siirtyi jo nuorena kokonaan siitospuolelle. Niinpä Vilhorilta löytyy peräti 12 jälkeläistä, joille se kuitenkin periytti koulukentillä hyödyllisiksi osoittautuneita hienoja liikkeitään.
Isänisänisä Musaki on tummanrautias suomenpienhevosori, joka ei ole juuri ratsastuskilpailuihin osallistunut mutta kiertänyt näyttelykehissä senkin edestä. Vaikka ori kuoli melko nuorena, se ehti jättää jälkeensä useita jälkeläisiä ja oli hyvin suosittu siitosori. Isänisänemä Amaleena on siro ja kaunis ruunikko suomenhevostamma. Leena on kilpaillut kouluratsastuksessa ja päässyt silloin tällöin maistelemaan menestystäkin. Kaunis ulkomuoto on kuitenkin Leenan vahvempi puoli, ja tamma onkin kantakirjattu toiselle palkinnolle. Jälkeläisiä Leenalla on kaksi.
Isänemä Eleonoora on pienhevoseksikin pieni suomenhevonen. Sisukas pikku tamma on kilpaillut vähän jokaisessa ratsastuslajissa kouluratsastuksesta maastoesteille ja osoittanut olevansa oikea monitoimiratsu. Eleonooralla on kaksi orivarsaa, molemmat menestyneitä koulu- ja esteratsuja.
Isänemänisä Vili Hulperi, ruunikko pienhevosori, on ruunattu muutaman jälkeläisen saatuaan, sillä ori oli hyvin hankala käsitellä. Ruunauksen jälkeen Hulperi rauhoittui siinä määrin, että sen kanssa pystyttiin kilpailemaan kouluratsastuksessa ja vieläpä hyvin tuloksin. Vili Hulperin tavoin myös isänemänemä
Henrietta on tunnettu hankalasta luonteestaan. Vaaleanruunikko suomenpienhevostamma on silti kilpaillut kouluratsastuksessa mutta päässyt palkintosijoille vaihtelevalla menestyksellä. Hetta on saanut kolme jälkeläistä, joista kaksi on valitettavasti perinyt emänsä jääräpäisyyden ja jukurimaisen luonteen.

Emä Kalliomaan Vilja on hyväluonteinen ja sympaattinen suomenhevostamma, oikea kullannuppu. Vilja on yleispainotteinen, mikä näkyy myös sen kilpailukalenterissa: Tamma on kilpaillut kouluratsastuksessa helpoissa luokissa, samoin kenttäratsastuksessa. Tamma ylittää metrin esteet ja taipuu myös valjakkoajoon. Nuoresta iästään huolimatta Vilja on ehtinyt kilpailemisen lisäksi käydä myös näyttelyissä. Vilja on tähän mennessä saanut neljä varsaa, jotka eivät jääne tamman ainoiksi jälkeläisiksi.
Emänisä Kaskelan Mysli, vaaleanpunarautias suomenhevosori, tunnetaan erinomaisesti menestyneenä kilparatsuna etenkin kouluratsastuksen parissa. Ori on päässyt jatkamaan sukuaan usean hienon jälkeläisen verran.
Emänemä Ikolan Meeri on monitoimiratsujen mestari: Sievä suomenpienhevostamma on yleispainotteinen, ja sen ratsun uraan mahtuu aktiivisen kilpauran lisäksi ratsastuskoulun opetushevosen pestin hoitaminenkin. Kilpailemisen ja uusien ratsastajanalkujen opettamisen jälkeen Meeri on päässyt harrasteratsuksi. Tammalta löytyy toistaiseksi kolme varsaa, ja varsat näyttävät perineen sekä emänsä hyvän luonteen että suorituskyvyn.



Klikkaa kuva suuremmaksi

Jälkeläiset

Kajon Leijonamieli ei ole vielä jalostuskäytössä.


Kilpailumenestys

   » VSR & NJ
     05.12.2012      Rotunäyttely      kutsu      luokka 1      Varsat aikuiskuvilla      LKV1, BIS1, I-palk.
     15.12.2012      NJ Näyttely      Karma      luokka 1      Suomen(pien)hevosorit      LKV2, irtoSERT, JS
     27.12.2012      NJ Näyttely      VSR      luokka 3      Suomen(pien)hevoset (R)      LKV2, MVA-SERT, JS


   » ERJ - esteratsastusjaos)
     01.01.2013      ERJ      Mörkövaara      luokka 3      90cm      
     02.01.2013      ERJ      Mörkövaara      luokka 3      90cm      1/40
     04.01.2013      ERJ      Mörkövaara      luokka 3      90cm      3/40
     16.01.2013      ERJ      KK Stewart      luokka 3      100cm      2/40
     19.01.2013      ERJ      Bogart&Britanov      luokka 1      100cm      5/40
     21.01.2013      ERJ      Bogart&Britanov      luokka 2      110cm      5/40
     22.01.2013      ERJ      Bogart&Britanov      luokka 2      110cm      6/40
     24.01.2013      ERJ      Bogart&Britanov      luokka 1      100cm      4/40
     27.01.2013      ERJ      Bogart&Britanov      luokka 1      100cm      1/40
     29.01.2013      ERJ      Bogart&Britanov      luokka 1      100cm      6/40
     01.02.2013      ERJ      Bogart&Britanov      luokka 1      100cm      4/40
     04.02.2013      ERJ      Konkkaronkka      luokka 5      110 cm      5/40
     28.02.2013      ERJ      Konkkaronkka      luokka 5      110 cm      1/40


   » VVJ, KRJ & KERJ
     16.11.2012      VVJ      Fiktio      luokka 3      Noviisi yhdistetty parivaljakoille      4/24
     19.11.2012      VVJ      Fiktio      luokka 3      Noviisi yhdistetty parivaljakoille      4/24
     09.12.2012      VVJ      Fiktio      luokka 2      Noviisi yhdistetty parivaljakoille      5/30
     16.12.2012      VVJ      Fiktio      luokka 2      Noviisi yhdistetty parivaljakoille      4/30
     27.12.2012      KRJ      Fiktio      luokka 4      Helppo A      1/40
     28.12.2012      KRJ      Fiktio      luokka 4      Helppo A      6/40
     21.12.2012      KRJ      Mörkövaara      luokka 2      Helppo B      4/40
     29.12.2012      KERJ      Mörkövaara      luokka 5      CCI/CIC*      3/37


Klikkaa kuva suuremmaksi

Valmennukset ja päiväkirjamerkinnät

26.12.2012 Kouluvalmennus, valmentajana Ellen H
Komea voikko suomenhevosori saapui omistajansa kanssa maneesille varttia ennen valmennuksen alkua. Pistin kaksikon alkuverryttelemään itsenäisesti, siinä sivussa samalla ratsukon menoa seuraten. Jami oli pieni, mutta pippuriselta ja voimaskastahtoiselta hevoselta vaikuttava kaveri. Myös ratsastaja oli pienikokoinen, mutta jämpti ja selvästikin kokenut ratsuihminen. Pian pyysin kaksikkoa tekemään pysähdyksiä, peruutuksia ja temponmuutoksia käynnissä. Jami teki ne kaikki kuuliaisesti. Pysähdyksestä raviin lähtö tuotti poitsulle päänvaivaa, mutta selkeät ohjeet löydettyä parivaljakon kesken, homma sujui kuin valssi. Laukkatyöskentely ympyrällä olia ajoittain turhankin vauhdikasta ja sopivaa tempoa sai hakea useamman minuutin verran. Ratsastaja vaikutti selässä hätääntyneeltä, eikä keskittymiskyky ollut sillä hetkellä parhaasta päästä. Ratsastajan koottua itsensä, kokosi hän myös hevosen, joka ohjeiden myötä lähti pyörivään ja tasaiseen laukkaan. Loppujen lopuksi laukkatyöskentely sujui hyvin. Kertakaikkisen mukava valmennettava ratsukko, joka tempon sopivaksi saatuaan ja ohjeet läpi menemään tulee olemaan vielä hienoa katseltavaa kilpakentillä.