TALVITIEN TUULI


NimiTalvitien Tuuli KasvattajaTuija Haapala, Suomi
Rotu, skpSuomenpienhevonen, tamma OmistajaAE, Kajon Suomenhevoset
VäriRautias RekisterinumeroVH12-018-1119
Säkäkorkeus141cm PainotuslajiYleispainotteinen
Syntymäaika11.07.2012 KoulutustasoHeA, 100cm, noviisi
Meriitit ei meriittejä

Talvitien Tuuli on täyttänyt 4-v. 11.09.2012. Talvitien Tuuli on virtuaalihevonen


Klikkaa kuva suuremmaksi

Luonnekuvaus

Tuuli on perusluonteeltaan hyväkäytöksinen ja helppo tamma. Se on pienen kokonsa ansiosta myös pienempien lasten hoidettavissa, ja sillä on rautaiset hermot lasten seurassa. Harjatessa se seisoo yleensä hyvin paikallaan, mutta kesäisin kärpäset ja muut ötökät kiusaavat ja häiritsevät tammaa niin paljon että on suositeltavaa sitoa se karsinassa kiinni - ellei halua löytää itseään liiskaantuneena karsinan seinään ja tammaa karkuteillä. Tuuli on taluttaessa melko seesteinen, se mielellään kulkee ihmisen perässä ja sitä voi olla näyttelyissä hankala saada juoksemaan vierellä. Kesällä myös ruohotupsut houkuttelevat tammaa aivan liikaa, ja se mielellään viettäisikin koko päivän ihanan vihreän ruohon äärellä. Tämä ei tosin ole toivottavaa, vaikkei Tuuli liikalihavuuteen taipuvainen olekaan.

Ratsastaessa Tuulilta löytyy oikeastaan vain yksi vaihde, ja se kulkee niin lujaa kuin suinkin mahdollista. Ei heti uskoisi, että tästä tammasta löytyy ruutia vastaamaan puoliverisille estekilpailuissa - mutta niin se vaan tekee! Kentällä Tuulilla on paljon menohaluja alussa, mutta varsinkin kouluratsastuksessa se kyllästyy melko nopeasti ja menettää keskittymiskykynsä. Tuulin kanssa on erittäin suositeltavaa tehdä vaihtelevia tehtäviä, koko tuntia on aivan turha kuvitella hinkkaavansa samaa tehtävää tai saa hinkata sitä tehtävää ilman hevosta. Esteratsastuksessa Tuuli ei ole aloittelijoiden hevonen, eikä sen selkään kannata päästää ratsastajaa joka pelkää vauhtia. Sitä riittää tämän tamman kanssa! Tuuli viilettäisi kaikista mieluiten esteiden välit tukka putkella, välittämättä mistään askelväleistä ja siitä onko etäisyys sopiva ponnistamiseen. Tamma roiskaisee helposti yli siitä mistä näkee itse sen parhaaksi, ja joskus saatetaan tipahdella kesken matkan esteiden sekaan. Omaksi ja hevosen turvallisuudeksi kannattaa päähän laittaa sellaista vehjettä että pikkutamma pysyy käsissä!
Maastoillessa tamma on melko arka, mikäli sillä ei ole hevoskaveria mukana. Kaikista parasta maastoseuraa Tuulille on oman tallin Vilja, sillä niiden askeleet sopivat yhteen ja Viljan rauhallinen luonne rauhoittaa myös Tuulia. Maastoesteet Tuulin kanssa ovat riskialtista puuhaa, mutta tutun ratsastajan kanssa tällä voi toki kilpailla vaikka kenttää. Vesihautoja tämä ei arastele, ja kesäisin tamman lempipuuhaa on uiminen!


Sukutaulu ja sukuselvitys

Reinikainen
evm, sph, vprt, 145cm
ii. Omenasiirappi
evm, sh, prt, 150cm
iii. Omppuvaras
evm, sh, prt, 156cm
iie. Iltatähti
evm, sph, rt, 145cm
ie. Ulla-Maria
evm, sh, rt, 153cm
iei. Heikkinen
evm, sph, rt, 147cm
iee. Orvokki
evm, sh, tprt, 158cm
Lampisen Lupaus
evm, sph, vprt, 139cm
Välirikko
evm, sph, rt, 143cm
eii. Timjami
evm, sph, vrt, 148cm
eie. Napakymppi
evm, sh, rt, 150cm
ee. Vilmiina
evm, sh, vprt, 150cm
eei. Etuveto
evm, sh, rt, 155cm
eee. Tyynelä
evm, sph, km, 145cm

Isä Reinikainen

Isänisä Omenasiirappi

Isänisänisä Omppuvaras

Isänemä Ulla-Maria

Isänemänisä Heikkinen

Emä Lampisen Lupaus

Emänisä Välirikko

Emänisänisä Napakymppi

Emänemä Vilmiina

Emänemänisä Etuveto



Klikkaa kuva suuremmaksi

Jälkeläiset

26.07.2012 sph-o. Kajon Eemeli, (i. Kettunen), om. Kajon Suomenhevoset


Kilpailumenestys

   » VSR:n alaiset kilpailut
     05.12.2012      Rotunäyttely      kutsu      Luokka 5      Aikuiset tammat      III-palk.


   » NJ - näyttelyjaos
     06.10.2012      NJ      Aavan Suomenhevoset      luokka 4      Suomenpienhevostammat      10/12, KUMA, JS


   » ERJ, VVJ & KERJ
     04.11.2012      VVJ      Duren      luokka 2      Noviisi yhdistetty yksilövaljakoille      4/30
     09.11.2012      VVJ      Duren      luokka 2      Noviisi yhdistetty yksilövaljakoille      4/30
     22.10.2012      ERJ      Cabinet Riders      luokka 2      100 cm      2/32
     05.01.2013      ERJ      Mörkövaara      luokka 1      80cm      4/40
     24.02.2013      ERJ      Konkkaronkka      luokka 2      80cm      3/40
     28.12.2012      KERJ      Mörkövaara      luokka 2      Harrasteluokka      4/24


   » KRJ - kouluratsastusjaos
     14.11.2012      KRJ      Tahti      luokka 5      Helppo A      4/30
     15.11.2012      KRJ      Tahti      luokka 6      Helppo A      2/30
     16.11.2012      KRJ      Tahti      luokka 6      Helppo A      5/30
     03.11.2012      KRJ      Taavilan Suomenhevoset      luokka 3      Helppo A      7/50
     02.01.2013      KRJ      Fiktio      luokka 1      Helppo C      1/40
     13.02.2013      KRJ      Jindabyne      luokka 4      Helppo A      1/40
     13.02.2013      KRJ      Team Obnoxious      luokka 2      Helppo A      4/30
     20.02.2013      KRJ      Konkkaronkka      luokka 3      Helppo A      5/40
     20.02.2013      KRJ      Konkkaronkka      luokka 4      Helppo A      2/40
     21.02.2013      KRJ      Konkkaronkka      luokka 3      Helppo A      4/40
     22.02.2013      KRJ      Konkkaronkka      luokka 3      Helppo A      6/40
     23.02.2013      KRJ      Konkkaronkka      luokka 3      Helppo A      4/40
     27.02.2013      KRJ      Konkkaronkka      luokka 4      Helppo A      2/40
     24.02.2013      KRJ      Jindabyne      luokka 4      Helppo A      2/40
     25.02.2013      KRJ      Jindabyne      luokka 3      Helppo A      3/40
     01.03.2013      KRJ      Mörkövaara      luokka 2      Helppo A      2/40
     23.02.2013      KRJ      Jindabyne      luokka 3      Helppo A      5/40
     24.02.2013      KRJ      Jindabyne      luokka 4      Helppo A      2/40
     25.02.2013      KRJ      Jindabyne      luokka 4      Helppo A      6/40
     24.02.2013      KRJ      Fiktio      luokka 3      Helppo A      3/60
     27.02.2013      KRJ      Fiktio      luokka 3      Helppo A      7/60
     28.02.2013      KRJ      Fiktio      luokka 3      Helppo A      6/60
     04.03.2013      KRJ      Fiktio      luokka 3      Helppo A      1/60


Valmennukset ja päiväkirjamerkinnät

Ei merkintöjä.