KOISTILAN VENLA


NimiKoistilan Venla KasvattajaVibajan Virtuaalihevoset
Rotu, skpSuomenhevonen, tamma OmistajaAE, Kajon Suomenhevoset
VäriRautias RekisterinumeroVH-00000
Säkäkorkeus158 cm PainotuslajiKouluratsastus
Syntymäaika01.12.2012 KoulutustasoVaB, 80cm, noviisi
Meriitit ei meriittejä

Koistilan Venla täyttää 4-v. 01.02.2013. Koistilan Venla on virtuaalihevonen


Klikkaa kuva suuremmaksi, kuvasta kiitos VRL-2324!

Luonnekuvaus

Venla on yleisesti ottaen hyvin rauhallinen, kiltti ja miellyttämisenhaluinen. Sitä on helppo käsitellä, eikä sillä tunnu olevan laisinkaan päiviä, jolloin sen kanssa työskenteleminen tuottaisi hankaluuksia. Leikkisä Venla toki osaa olla, mutta ikinä ei ole ihmistä kohtaan tehnyt ilkeyksiä. Minkäänlaisia pahoja tallitapoja Venlalla ei ole, vaikka toki ruokinta-aikaan äänteleekin. Leppoisan luonteensa ansiosta Venla sopisikin vallan mainiosti aloittelevan hevosihmisen ensimmäiseksi hoitohevoseksi. Hoidettaessa tamma pysyy nätisti paikoillaan, eikä sitä tarvitse sitoa minkäänlaisten hoitotoimenpiteiden ajaksi. Varustaminen on helppoa, sillä Venla ei väistele satulaa tai pullistele vyötä kiristettäessä, kuolaimetkin se ottaa yhteistyöhaluisesti suuhunsa. Kavioita putsatessa tamma nostaa jalan heti ylös kun jalkaa sivelee, tosin hoitaja saa hevosen jalkaa ihan itse kannatella putsauksen ajan. Pesuboxissa tamma on - kuten yleensäkin - rauhallinen, vaikka tamman ilmeestä pesuhetkellä voidaan päätellä, ettei se nauti kastumisesta.

Ratsuntyössä Venla on kuulainen ja toimiva, joskin hitaanpuoleinen. Laiska ratsu Venla ei ole, mutta vaatii ehdottoman tehokkaat alkuverryttelyt, jotta sen saa lämpenemään ja kulkemaan reippaasti. Tällöin se myös on herkkä pohjeavuille, eikä sitä tarvitse montaa kertaa potkia kylkiin kun se kulkee jo vauhdilla. Venla taittaa vaativan B:n koululiikkeet ja näyttävästi se osaa kulkeakin, kunhan lämmittelystä on huolehdittu heti alussa. Raippaa ei Venlan kanssa kuitenkaan juurikaan tarvitse, ainoastaan pienen merkin voi antaa silloin kun tamma oikeasti vaikuttaa hitaalta. Esteillä Venla ei kuumu, vaan kulkee tasaisesti ja kuuntelee ratsastajaansa. Toisinaan Venlaa ei hyppääminen innosta, joten pohjeapu ennen estettä on hyvä antaa, jotta tamma varmasti hyppää eikä kiellä. Esterataa ratsastettaessa Venla ei erityisen nopea ja ketterä ole, mutta notkeutensa ansiosta varmasti suorittaa hankalammatkin kurvit esteiden välissä.
Venla on myöskin maastovarma, eikä se säiky tallin ulkopuolista elämää ollenkaan. Maastoon voi lähteä ilman hevosseuralaista, sillä tamma ei ole riippuvainen muiden hevosten seurasta, vaikka toki muiden saman lajin eläinten kanssa viihtyykin.

Kilpailupaikoilla Venla on samanlainen itse rauhallisuus kuin kotopuolessakin, eikä tamma häiriinny kilpapaikkojen ihmis- ja hevosvilinästä. Ratsastajan jännityskään ei tähän lauhkeaan tammaan tartu, tosin ihmisen turha hermoilu saa Venlan varmasti hämilleen. Omalla kilpavuorollaan tamma yrittää toimia parhaalla tavallaan, kunhan ratsastaja itse muistaa radan kulun.


Klikkaa kuva suuremmaksi, kuvasta kiitos VRL-2324!

Sukutaulu ja sukuselvitys

Kaamosritari
sh, rt, 155 cm
koulupainotus
ei meriittejä
ii. Ruosteprinssi
evm, sh, rn, 153 cm
iii. Mutalan Säliste
evm, sh, rn, 159 cm
iie. Rokkitar
evm, sh, prt, 150 cm
ie. Venniina
evm, sh, vprt, 154 cm
iei. Hilavitkutin
evm, sh, vrt, 154 cm
iee. A.A. Jepstiina
evm, sh, prt, 154 cm
Siian Ehdollinen
sh, prt, 155 cm
koulupainotus
ei meriittejä
ei. Viidakko-Veikko
evm, sh, klm, 161 cm
eii. Sampo
evm, sh, m, 152 cm
eie. Emliinan Lento
evm, sh, prt, 154 cm
ee. Siia Maria
evm, sh, rt, 150 cm
eei. Harlekiini
evm, sph, rt, 146 cm
eee. Dermoonan Hupi
evm, sh, km, 160 cm

Isä Kaamosritari on koulu- ja työpainotteinen, rautias, 155cm korkea suomenhevos-ori, jolla on kisattu molemmissa lajeissa kiitettävä määrä sijoituksia nimiinsä. Luonteeltaan tämä herra on kiltti ja nöyrä, vaikkakin ainoastaan tutuille ihmisille. Tuntemattomien seurassa Kaamosritarista löytyy myös se orimainen puoli, jota et välttämättä halua nähdä. Jälkeläisiä tälle orille on kertynyt viisi kappaletta, jotka kisaavat hyvin sekalaisissa lajeissa ja ovat keränneet mainetta myös omiin nimiinsä. Kaksi Kaamosritarin varsoista on myös jo kantakirjattu, eli voisi sanoa orin periyttävän hyviä puoliaan todella ahkerasti.
Isänisä Ruosteprinssi oli ruunikko, 153cm korkea suomenhevos-ori, joka oli todella kysytty jalostuspiireissä. Valitettavasti kohtalo kumminkin puuttui peliin aivan liian aikaisin ja Ruosteprinssi menehtyi ainoastaan 5-vuoden iässä jäätyään auton alle. Ori kerkesi kumminkin saavuttamaan yllättävän paljon lyhyen ikänsä aikana ja saavutuksista voisi mainita esimerkiksi työhevoslinjan kantakirjaan pääsyn toisella palkinnolla, sekä lukuisat ensimäiset ja toiset palkinnot näyttelyistä. Jälkeläisiä Ruosteprinssi kerkesi onneksi saamaan edes muutaman ennen tapaturmaista kuolemaansa, jottei tämä mahtava ori pääse täysin unohtumaan ihmisten mielistä.
Isänisänisä Mutalan Säliste oli ruunikko, 159cm korkea suomenhevos-ori, jonka nimi on hyvin harvinainen suomenhevosten sukutauluissa. Oria ei pahemmin ole näkynyt kisakentillä satunnaisia seurakisoja lukuunottamatta, mutta se voi johtua siitä, että Mutalan Säliste asusti yksityishevosena ratsastuskoulussa. Tästä huolimatta ori kantakirjattiin kolmannella palkinnolla ja se oli erittäin kysytty jalostukseen mahtavien liikkeidensä ja komean ulkomuotonsa vuoksi. Kauheasti oria ei kumminkaan näy suomenhevosten sukutauluissa, sillä sen omistaja ei tahtonut nimen yleistyvän liikaa. Isänisänemä Rokkitar oli punarautias, 150cm korkea suomenhevos-tamma, joka on juuri sellainen kuin pitääkin painotuslajiinsa työhevoskilpailuun nähden. Tamman luonne sopii sen painotuslajiin aivan täydellisesti ja siksi se onkin kantatamma omistajansa siittolassa. Tamma palkittiin jo 1-vuotiaana ensimäisellä arvostetulla palkinnollaan, joka oli "paras yksivuotias suomenhevonen" - palkinto ja menestys ei loppunut suinkaan tuohon, vaan menestystä kertyi koko ajan vain lisää työhevospiireissä. Tamma sai elämänsä aikana vain neljä varsaa, vaikka kysyntää olisi ollut enemmänkin.
Isänemä Venniina oli vaaleanpunarautias, koulupainotteinen, 154cm korkea, suomenhevos-tamma. Tamma kisasi menestyksekkään uran painotuslajinsa parissa ja se kantakirjattiin kolmannella palkinnolla. Toinen palkintokaan ei jäänyt kauaksi, sillä pisteitä jäi uupumaan toisesta palkinnosta ainoastaan yksi. Puuttuva pistekin olisi tullut, jos Venniina ei olisi päättänyt esitellä luonteensa temperamenttisia puolia tuomareille juuri väärään aikaan. Jälkeläisten määrästä ei ole tarkkaa tietoa, mutta kyllä niitäkin ihan kiitettävästi kertyi jatkamaan tamman menestyksekästä uraa.
Isänemänisä Hilavitkutin oli vaaleanrautias, 154cm korkea suomenhevos-ori, joka oli rodun jalostukseen todella kysytty herra. Painotukseltaan kouluratsastukseen painottunut ori ansaitsi nimiinsä jonkin verran menestystä, mutta eniten tunnettavuutta se ansaitsi melkein sadalla jälkeläisellään. Juuri tuon hyvän jälkeläisnäytön vuoksi Hilavitkutin kantakirjattiinkin toisella palkinnolla, vaikka olikin saanut kuusi vuotta aikaisemmin ainoastaan kolmannen palkinnon. Uskoisin, että jälkeläisiä olisi syntynyt enemmänkin jatkamaan orin sukua, ellei Hilavitkutinta olisi jouduttu lopettamaan 25-vuoden iässä suolenkierymän vuoksi. Isänemänemä A.A. Jepstiina oli 154cm korkea, punarautias suomenhevos-tamma, joka kilpaili menestyksekkäästi kouluratsastuksessa vaativa b luokissa ja keräsi niin itselleen nimeä ja tunnettavuutta. Vaikka tamma ei ollutkaan erityisen kaunis ulkonäöltään, eikä ihan niin perinteisen suomenhevosen näköinen, niin silti se jaksoi aina ihastuttaa, varsinkin kouluratsastustuomareita. Jälkeläisiä A.A. Jepstiina ei saanut elämänsä aikana kuin muutaman, mutta se muutamakin riittää jatkamaan tamman sukua niin ettei nimi katoa heti ihmisten muistista.

Emä Siian Ehdollinen on 155cm korkea, punarautias suomenhevos-tamma, joka on kisannut erittäin hyvän määrän sijoituksia painotuslajissaan kouluratsastuksessa. Jonkin verran tammalla on kokeiltu myös valjakkoajoa, eikä Siian Ehdollinen ole siinäkään jäänyt ilman sijoituksia. Voisi melkein siis sanoa, että tämä tamma soveltuu useampaankin lajiin. Arvonimiä tamma ei ole vielä kerennyt ansaitsemaan, mutta eiköhän sen omistaja niitäkin yritä saada vielä ennen kuin aika jättää tästä ihanuudesta. Jälkeläisiä Siian Ehdollisella on vasta kaksi kappaletta ja niidenkin suhteen aika näyttää, syntyyki jälkeläisiä lisää.
Emänisä Viidakko-Veikko oli kulomusta, 161cm korkea suomenhevos-ori, joka ei kerännyt erityisemmin menestystä nimiinsä muutamia seurakisavoittoja lukuunottamatta. Vaikka menestystä ei kerääntynytkään todellakaan paljoa, niin oli ori silti kysytty jalostukseen, vaikkakin ainoastaan värinsä vuoksi. Viidakko-Veikon omistaja teki kumminkin periaatepäätöksen olla antamatta oria liikaa jalostukseen, ettei niin sanottu turha hevonen yleistyisi liikaa suvuissa. Jälkeläisiä syntyi kumminkin viisi kappaletta ja ne ovat kaikki isäänsä paremmin menestyneitä.
Emänisänisä Sampo oli 152cm korkea, musta suomenhevos-ori, joka kilpaili alunperin 110cm esteluokissa, mutta joutui siirtymään loppujen lopuksi helpompiin luokkiin jalkaongelmien vuoksi. Sijoituksien tulo kumminkin jatkui, vaikkakaan ei niin tasaiseen tahtiin kuin ennen jalkaongelmien esilletuloa. Ori oli kohtuullisen kysytty jalostusori värinsä vuoksi ja kolme neljästä orin varsasta perikin Sampon värityksen. Nyt joku saattaa miettiä, että miksi jalkaongelmaisella orilla teetettiin yhtäkään varsaa ja siihen voisin vastata, että eläinlääkäri totesi, etteivät ongelmat olleet perinnöllisiä ja yhdelläkään Sampon varsoista ei todettu ikinä minkäänlaisia jalkaongelmia. Emänisänemä Emliinan Lento oli punarautias, 154cm korkea suomenhevos-tamma, joka toimi elämänsä ensimäiset vuodet ravihevosena, kunnes siirtyi sitten uudelle omistajalle, joka uudelleen koulutti tamman harrasteratsukseen. Ravitaustastaan huolimatta Emliinan Lento pärjäsi kohtalaisen hyvin sekä este-, että koulukisoissa, vaikkakin suhteellisen helpoilla tasoilla. Omistajalle oli kumminkin tärkeämpää sijoitusten ja voittojen kerääminen, kuin se, että kuinka vaikeista tasoista menestys oli. Jälkeläisten tarkkaa määrää ei tiedetä Emliinan Lennon kohdalla, mutta kyllä niitä ainakin muutama jäi maailmalle.
Emänemä Siia Maria oli rautias, 150cm korkea suomenhevos-tamma, joka kilpaili ihan kohtuullisella menestyksellä kouluratsastuksen puolella ja ei mikään ihmekkään, että sijoituksia tuli, sillä tämän tamman liikkeet olivat suoraan sanottuna upeat. Siia Marian ulkonäkökin oli mitä kaunein ja rodunomaisia, joten ei mikään ihmekään että se sai ihmiset rakastumaan itseensä. Jälkeläisiä tämä neito sai elämänsä aikana yhteensä kolme kappaletta, joille se on kaikille periytti mahtavat liikkeensä, sekä erittäin rodunomaisen ulkonäkönsä.
Emänemänisä Harlekiini oli 146cm korkea, rautias suomenpienhevos-ori, joka kisasi upealla menestyksellä este, sekä kenttäkisoissa. Harlekiini on osallistunut kolmesti suomenhevosten kenttäratsastusmestaruuksiin kolmena vuonna päästen mitalipaikalle ja viitenä vuonna sijoittunut, vaikkakin ilman mitalia. Tällä orilla kokeiltiin sen elämän aikana myös valjakkokisoja, mutta niissä Harlekiini ei pärjännyt ihan niin hyvin, vaikka sijoituksia tulikin satunnaisesti. Ori menehtyi luonnollisesti vanhuuteen 26-vuotiaana. Emänemänemä Dermoonan Hupi oli kimo, 160cm korkea suomenhevos-tamma, jolla kisattiin valjakkokisoissa aina kansallisella tasolla saakka ja todella menestyksekkäästi. Kenellekään ei siis jäänyt ikinä epäselväksi, että mikä on tälle tammalle ominaisin painotuslaji. Dermoonan Hupin omistaja kävi kisaamassa tammalla myös muutamia helppoja koulukisoja virkistyksen vuoksi ja niistä tuli hyvin satunnaisesti sijoituksia. Jälkeläisiä tämä neiti kerkesi saamaan elämänsä aikana viisi kappaletta, ennen kuin menehtyi vanhuuteen 28-vuotiaana.


Jälkeläiset

Koistilan Venla ei ole vielä jalostuskäytössä.



Klikkaa kuva suuremmaksi, kuvasta kiitos VRL-2324!

Kilpailumenestys

   » KRJ - kouluratsastusjaos
     05.01.2013      KRJ      Mörkövaara      luokka 4      Vaativa B      4/40
     08.01.2013      KRJ      Mörkövaara      luokka 4      Vaativa B      2/40
     10.01.2013      KRJ      Fiktio      luokka 6      Vaativa B      2/40
     10.01.2013      KRJ      Tahti      luokka 4      Vaativa B      4/30
     14.01.2013      KRJ      Tahti      luokka 5      Vaativa B      2/30
     17.01.2013      KRJ      Tahti      luokka 5      Vaativa B      5/30
     21.01.2013      KRJ      Fiktio      luokka 4      Vaativa B      2/40


   » Muut jaosten alaiset
     02.01.2013      ERJ      Mörkövaara      luokka 2      80cm      3/40
     03.01.2013      ERJ      Mörkövaara      luokka 2      80cm      3/40
     12.01.2013      ERJ      KK Stewart      luokka 1      60cm      5/40
     18.01.2013      ERJ      KK Stewart      luokka 1      60cm      6/40
     29.12.2012      KERJ      Mörkövaara      luokka 1      Aloittelijaluokka      3/20


Valmennukset ja päiväkirjamerkinnät

Ei merkintöjä.