Tervetuloa Ljómaan!

Olet lämpimästi tervetullut virtuaaliseen islanninhevostalli Ljómaan. Talli on saanut alkuna vuonna 2009, kun issikoista innostuttani alkoi hevosia kertyä. Pakkohan se oli pykätä talli pystyyn ja aloittaa näiden suloisten karvakorvien kasvatus. Mutta miksi juuri islanninhevonen? Ihastuin issikkaan käydessäni IRL leirillä. Ensimmäinen tuontini ei ollut nimeltään hääppöinen, mutta se sijoittui hyvin ARJ:n kisoissa, sai hienoja varsoja jotka menivät myös muille kaupaksi ja kaiken huipuksi saavutti ARJ-I arvonimen. Siinä sivussa olin jo hankkinut tälle muutaman kisakaverin ja siitä se lähti rullaamaan. Issikkaporukka on rentoa, kisoihin on helppo päästä mukaan ja sijoituksia satelee. Kaikin puolin siis mukavaa ja mukaansa tempaavaa.

Ljóma sijaitsee Suomessa, järven rannalla. Talli on rakennettu rauhalliselle paikalle maalle, joten julkiset kulkuyhteyden ovat aika huonot. Olemme panostaneet lenkitys mahdollisuuksiin, joten meiltä löydät niin maneesiin kuin kentän, kuten myös passi- ja ovaaliradat sekä mahtavat maastot. Järvessä on mahdollisuus uittaa hevosia.

Toiminnasta loppuun vielä sen verran, että tallimme panostaa islanninhevosten kilpailuttamiseen sekä kasvattamiseen. Tallissamme voit kuitenkin törmätä myös muun rotuisiin askellajihevosiin. Uutena toimintamuotona syksyllä 2012 on tullut hevosten maahantuonti Islannista. Järjestämme myös ajan riittäessä kilpailuja askellajien ja näyttelyiden merkeissä. Lisää voit lukea kasvatus ja toiminta linkkien takaa.

Vielä kerran, tervetuloa!
Mari H (VRL-05704, NOK) & tölttääjät

Olemme yhteystyössä Moldótturin ja Freistingarin kanssa!

Suosittelemme


Webdesign © Pirdila 2012
Huomaathan, että Ljóma on virtuaalitalli