HOITAMINEN | HOITAJIEN ESITTELYT | TASOT JA MERKIT | TALLIN ILMOITUSTAULU

Hoitajatoiminta

Myllykujan ratsutallin päätoiminta keskittyy ratsastuskoulutoimintaan. Talli järjestää siis tunteja, valmennuksia, leirejä, sekä kaikennäköistä hoitajatoimintaa. Toiminta on tarinapainotteista, ja keskittyy siis luomaan hoitajille mahdollisimman monipuolisia mahdollisuuksia ja tapahtumia.

Hoitaminen

Virtuaalihevosia hoidetaan pääasiassa kirjoittamalla hevosen foorumilta löytyvään hoitokirjaan hoitotarinoita. Hoitotarinoiden sisältö on hoitajan oman mielikuvituksen varassa, mutta siihen liittyy muutamia sääntöjä ja ohjeita.


Ohjeita hoitamiseen:
» Myllykujan ratsutilalle on luotu kuvailemalla ja piirroksin ympäristö, josta voit lukea esittelysivulta. Käytä sitä hyväksesi. Ympäristön seuraaminen ei ole pilkuntarkkaa, eikä tarinoissa sakoteta esimerkiksi pikkujutuista kuten tallirakennuksen väristä, mutta on hyvä muistaa että talli on suomalainen ratsastuskoulu, eikä esimerkiksi saksalainen huippupuoliverisiä kasvattava siittola.
» Sama koskee hevosten luonteita. Kaikkien hevosten yksilöllisiin luonteisiin ei ole pakko syventyä, mutta oman hoidokin luonteenpiirteet on tunnettava: tallin vihaisin poni ei muutu kenenkään käsissä lauhkeaksi ja kiltiksi yksilöksi.
» Tarinoille annetaan vapaat kädet, mutta ketään ei saa loukata, eivätkä tallin hevoset saa loukkaantua tarinoissa vakavasti.
» Tarinoiden on oltava jossain määrin realistisia. Hevoset eivät esimerkiksi muutu pegasoksiksi, eikä 9-vuotias kokematon tyttö ratsasta shetlanninponilla vaativa A:n koululuokkia.
» Suositeltu minimipituus tarinoihin on seitsämän virkettä, maksimipituutta ei ole rajattu. Jos aika ei riitä seitsämään virkkeeseen, voi esimerkiksi hoitaa pikahoidolla.
» Käytä tarinoissa luettavuuden helpottamiseksi välimerkkejä, isoja alkukirjaimia, kappalejakoa, sekä päätä käytätkö puherepliikeissä lainausmerkkejä ("esimerkki", sanoo hoitaja) vai repliikkiviivaa ( - Esimerkki, sanoo hoitaja). Repliikkiviivan kanssa käytä rivinvaihtoa ennen uutta repliikkiä.
» Tarinoiden alueeksi ei ole rajattu vain tallin tiluksia: voit esimerkiksi aloittaa tarinan siitä miten päiväsi koulussa/kotona meni.
» Myös henkilöitä saa luoda lisää omissa tarinoissaan, hahmollasi on varmasti
siskoja, veljiä, vanhempia, muita sukulaisia tai vaikkapa kavereita.
» Käytä monipuolisesti tallin väkeä ja muuta henkilökuntaa, älä ole tallilla vain omissa oloissasi!

Tallin ympäristön, hevosten ja henkilöiden sekä luonteiden monipuolinen käyttö on tarinoissa iso plussa, ja näkyy palkkion määrässä.

Pikahoito

Pikahoito on nimensä mukaan hoitomuoto, jolla voi hoitaa kiireellisempinä aikoina. Pikahoitoon ei mene aikaa kuin hetki, ja pikahoidosta saa yhden aktiivisuuspisteen. Pikahoito tapahtuu kirjoittamalla foorumille ohjeiden mukainen lyhyt (parin lauseen) kuvaelma päivästä, lisäohjeet foorumilla.

» Pikahoitoketjuun pääset tästä!


Muut hoitotavat
Hoitomuotoja ei ole rajoitettu pelkkiin tarinoihin: kaikkia luovia menetelmiä saa käyttää. Tässä esimerkkejä vaihtoehtoisista hoitotavoista:
- runot
- piirrokset
- maalaukset
- sarjakuvat


Hoitajaksi?

Hoitajaksi haetaan foorumilta löytyvästä hoitajahausta. Hoitajahaku on yleensä aina auki, mikäli vapaita hoitohevosia löytyy. Mikäli vapaana olevista hevosista ei löydy sitä juuri sinun sydämeesi tiensä löytävää silkkiturpaa, voit aina ottaa jonkun muun hoitohevosen, ja myöhemmin vaihdaa hoidokkia kun sopiva vapautuu tai talliin tulee uusia hevosia.

Ennen kuin haet hoitajaksi, mieti onko sinulla tarpeeksi aikaa hoidokille. Hoitohevonen ei vie aikaa kovin paljoa jos niin ei halua, mutta kiireiselle ihmiselle sekin voi olla liikaa. Odotamme hoitajiltamme aktiivisuutta vähintään n. kerran kuukaudessa, mutta joustamme tästä mikäli hoitaja vain ilmoittelee irl-kiireistään tai muuten vaan innostuksen puutteesta. Ilmoituksella voi olla pois kaksi kuukautta, mutta sen jälkeen hevonen palaa hoitajahakuun. Kerran kuukaudessa tapahtuvaksi aktiivisuudeksi riittää esimerkiksi tapahtumaan osallistuminen, tarina, tai vaikka pikahoito jos ei muuta kerkeä.

Jos se mahdollinen sydänkäpy löytyi, tiedät että sinulla on yleensä aikaa hoitamiseen, ja pidät tarinoinnista ja ehkä myös piirtelystä, sekä olet tutustunut "ohjeita hoitamiseen"-osioon ja suurin piirtein tallin sivuihin, tee ihmeessä hoitajahakemus foorumille.