virallinen nimi Knockaround Solo rotu, sukupuoli suomalainen puoliverinen, ori
väri, säkäkorkeus kimo, 167 cm syntymäaika 10.07.2012
rekisterinumero 0000-000-0000 painotus, koulutustaso esteratsastus, 140 cm
kasvattaja Yogi, Solo omistaja AE (VRL-01222)

Kelmi on täyttänyt 10.09.2012 3 vuotta.

Luonne

Kelmi on luonteeltaan pröystäilevä kuningas, joka luulee saavansa tahtonsa lävitse keinolla millä hyvällä. Tekemisillään ei tarkoita kuitenkaan mitään pahaa ja alistuukin nopeasti kohtaloonsa. Se on uljas ja suuri, mutta kulkiessaan se on todella upea.

Tarhassa Kelmi kävelee tietyn aidan viertä tutkiskellen muiden hevosten tekemisiä. Myös pienet pukkisekoilut ovat ulkoillessa sen mieleen. Talliinhan pääsy ei ole herran kanssa erityisen helppoa. Ketju suussa ja liina kädessä on turvallisinta väistellä herran hyppelyloikkia ja laukka-askelia. Tallin ovella se aloittaa oman shownsa ja siinä onkin hetken homma saada se hieman rauhoittumaan ja sullottua koppiinsa syömään ruokiaan. Harjauksen ja varustamisen ajaksi se on sidottava kiinni, voit vain kuvitella minkä pomottelun se saa muuten aikaiseksi. Harjaillessasi se joko nukkuu tai yrittää pään heiluttelulla ja näykkimisellä saada sinut lopettamaan, riippuu aivan päivästä. Kelmiä voisi kuvailla usein jopa tammaksi, sillä sen mieliala muutokset ovat uskomattomia. Varustaminenkaan ei ole helppoa, sillä Kelmi yrittää välttää tilanteen usein hieman erikoisillakin keinoilla. Seinän pureskelu, seinien potkiminen ja muu erikoinen sekoilu kuuluu sen jokapäiväiseen toimintaan. Pesukarsina on varmasti ainoa paikka, jossa se on korvat töttöröllä eikä keksi koko ajan ponimaisia jekkujaan. Kuljetus sujuu herran kanssa oikeastaan erittäinkin hyvin, mutta yksin.

Ratsastaessa Kelmillä on kaksi erilaista vaihdetta. Mikäli se ei jaksa keskittyä voimme katsella rodeo esitystä, josta yleensä jokainen maastoutuu kerran. Keskittyessään se on upeaakin upeampi. Kelmi on aluksi jäykkä, joten verryttely tehdään sen ehdoilla hitaasti edeten. Kunhan on hieman vertynyt voi aloittaa työskentelyn. Aluksi ori saattaa olla hankala, yrittäessään paeta kättä sekä pohjetta. Tämä tilannehan päättyy usein siihen aikaisemmin mainitsemaani rodeoesitykseen. Pukkeja lentelee ja vauhti on aika huima. Se ei kuitenkaan pääse sillä tilannetta karkuun, joten nöyrtyy aika nopeasti ja alkaa liikkumaan rennoilla ja atleettisilla liikkeillään. Leuka melkein loksahtaa pois paikoiltaan kun sen työskentelyä katselee. Laukka työskentely on ehdottomasti sen vahvuus. Sillä on vahva takaosa, joka auttaa sitä polkemaan laukkaa niin koottuna kuin normaalistikin. Kelmillä on aika isot askeleet, joten voitte vain kuvitella kuinka ilmavia laukanvaihtoja se saa aikaiseksi. Esteillä ori toimii myös hyvin, mutta on reipasta sorttia ja innostuu helposti heitellen pukkeja esteiden jälkeen. Esteillä sen kanssa harjoitellaan lähinnä kokoamista ja takaosan vahvuutta. Maastossa Kelmi on arvaamaton, eikä sen kanssa sovi yksinään lähteäkään. Se saattaa heittää uparit ja laukata suoraa päätä tallin pihaan. Toinen vaihtoehto on sitten muuten vain lähteä vetelemään rodeota pitkin maastorataa.

Sukutaulu

i. Inertia Creeps ii. Myth Takes iii. Funky Monks
iie. The Promise
ie. Fatima iei. Get Down
iee. Love Hater
e. Vivid Youth ei. Jump Alone eii. Run Fay Run
eie. Gun Street Girl
ee. She Moves She eei. Clap Hands
eee. The Modern Age


i. Inertia Creeps on estepainotteinen puoliveriori. Sen säkäkorkeus on 164 cm ja sen estekapasiteetti riittää aina 150 cm asti. Remille on kertynyt jo reilut sata sijoitusta, ja tällä hetkellä kymmenenvuotiaalla oriilla on vasta yksi jälkeläinen. Remi periyttää hyvää, jäntevää hyppytyyliä ja korrektia, sopusuhtaista rakennetta sekä kilpailuhenkistä luonnetta. Remi on tällä hetkellä näyttelyuransa alussa, mutta kilpailu-ura lupaa hyvää. Myös suhteellisen suuriaskeleinen laukka ja toisinaan kovasuinen ratsastettavuus periytyy Remin jälkeläisille helposti, mutta oriista on tuloillaan hyvä estekyvyn periyttäjä suomalaiseen puoliverijalostukseen ja tulevaisuudessa siitä nähdään toivottavasti useampiakin kovatasoisia estevarsoja.

e. Vivid Youth on upea, kimo estetamma. Rodultaan Viivi on suomalainen puoliverinen ja sillä on reilusti sijoituksia 160 cm luokista. Säkäkorkeutta tammalta löytyy 166 cm. Jalostuksessa se on suhteellisen uusi nimi, ja tällä hetkellä sillä onkin vasta kaksi jälkeläistä. Viivi lupaa hyvää - sen hyväntahtoinen luonne yhdistettynä hyvään hyppykapasiteettiin tekevät siitä täydellisen estehevosen. Viivi on tosin myös hieman kömpelö ja lapsekas, mutta sen keskittymiskyky ja hyväkäytöksisyys periytyvät varmasti jälkeläisillekin. Viivillä on kevyt, miellyttävä askel ja loistava arviointikyky itsestään. Rakenteellisesti Viivi on ihanteellinen estehevonen, lihaksikas, kevyt ja omaa erittäin hyvät jalat.

Kilpailukalenteri

Pvm Kutsu Luokka Sijoitus
ERJ
19.10.2012 Skuvash 140 cm 5/30
19.10.2012 Skuvash 140 cm 4/30
19.10.2012 Satulinna 140 cm 2/50
29.09.2012 Koston Suomenhevoset 120 cm 2/60
09.10.2012 Cabinet Riders 140 cm 1/40
10.10.2012 Cabinet Riders 140 cm 6/40
24.09.2012 Riot Ponies 130 cm 5/40
06.10.2012 Riot Ponies 130 cm 6/40
06.10.2012 Riot Ponies 140 cm 6/40
27.09.2012 Praya Sporthorses 140 cm 2/50
01.10.2012 Solo 140 cm 2/40
04.11.2012 Linya Connemaras 140 cm 3/50
02.11.2012 Underground 140 cm 2/30
30.10.2012 Skurvash 140 cm 2/30
05.11.2012 Skurvash 140 cm 1/30
05.11.2012 Skurvash 140 cm 4/30
09.11.2012 VSPY 140 cm 3/50
11.11.2012 VSPY 140 cm 6/50
22.11.2012 Cabinet Riders 140 cm 1/40
24.11.2012 Cabinet Riders 130 cm 3/40
27.11.2012 Underground 140 cm 3/30
05.12.2012 Underground 140 cm 3/30
19.11.2012 Playground 130 cm 4/30
20.11.2012 Playground 130 cm 4/30
03.12.2012 Cabinet Riders 130 cm 4/40
04.12.2012 Cabinet Riders 130 cm 2/40
07.12.2012 Cabinet Riders 140 cm 5/40
08.12.2012 Cabinet Riders 130 cm 3/40
23.11.2012 Cabinet Riders 130 cm 4/40
24.11.2012 Cabinet Riders 140 cm 2/40
27.11.2012 Cabinet Riders 130 cm 4/40
30.11.2012 Cabinet Riders 130 cm 4/40
02.12.2012 Cabinet Riders 130 cm 5/40
03.12.2012 Cabinet Riders 140 cm 5/40
08.12.2012 Cabinet Riders 140 cm 1/40
09.12.2012 Cabinet Riders 130 cm 3/40
Muut
14.10.2012 Vitry CCI/CIC2 1/32
11.10.2012 Suprant CCI/CIC5 2/29
19.10.2012 Suprant CCI/CIC2 1/30

Ulkoasu © Maiju V. 2012